Image Map

torstai 12. marraskuuta 2015

Koostevideo hypyistä!

Heippa!

Kerrankin meni suunnitelmat nappiin ja päästiin Homerin kanssa hieman hyppäämään tänään. Aloitettiin ravipuomeista jonka jälkeen siirryttiin miniristikosta pieneen pystyyn. Alkuverkan aikana ratsastin vielä raipan kanssa, mutta itse hyppäämiseen jätin raipan pois kun Homer virkustui esteistä sen verran paljon, ettei raipalle enää ollut tarvetta. Homer oli ihan super, se innostui kovasti kun hoksasi mitä me aletaan hommaamaan! :) Se myös selkeästi nauttii hyppäämisestä, miniristikot ylitettiin isolla ilmavaralla ja estettä kohti Homer meni korvat höröllä.





Otin tallille mukaan mun paremman kameran ja koitin saada sen viritettyä niin, että saisin edes jonkinlaista dokumenttia. Ja ihme kyllä se onnistui ihan hyvin! Siispä alla lyhyt kooste meidän hypyistä, enjoy! :)



keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Päivitys

Heippa!

En oo tässä taaskaan ehtinyt kirjoittelemaan, mutta nyt päätin tehdä pienen yhteenvedon viime päivistä.
Viikonloppuna olin aika kiireinen, kun piti lukea tentteihin mutta pääsin kuitenkin aamupäivästä sunnuntaina käymään tallilla. Kun itselläni oli vähän tiukka aikataulu niin päätin irtojuoksuttaa Homeria. Tai itseasiassa ensin juoksutin ja sitten vasta irtojuoksutin.. Homerilla oli ihan superisti virtaa, se meni kuitenkin aluksi tosi kivasti liinassa äänikomentoja totellen kunnes... Homer ilmeisesti näki mörön jossain areenan nurkassa ja siitä lähtikin upea pukkilaukkashow johon minä en tietenkään ollut valmistautunut ollenkaan; melkein tuli kynnettyä areenan pohjaa kun Homer otti ja lähti niin lujaa! :D Meni tovi ennen kuin sain sen rauhoittumaan jonka jälkeen päätin, että se saa nyt luvan juosta irti kun lihaksetkin on saatu vähän lämpimiksi. Ei se nyt lopulta niin villinä ollutkaan, vaikka muutamat pukit se vielä irti ollessaan hetti. Mutta olihan se varmaan ihan kivaa vähän höyryjä päästellä.

Tiistaina ja tänään keskiviikkona mentiin jotain koulutuuppausta, lähinnä siirtymisiä. Tiistaina Homer oli ihan super tahmea siirtymisissä, ja jotenkin muutenkin raskaan oloinen. Tänään oli jo vähän parempi, heti enemmän kuulolla. Homeria ei näyttänyt myöskään haittaavan miljoona hyttystä jotka ainakin söi mut lähes elävältä! Vihdoin myös areenan pohja alkanut kuivua ja nyt on jo mahdollista ratsastaa siellä päädyssä joka vielä viime viikolla oli kuin pieni lampi.
Toivon, että me saataisiin tänne vähän viileämpiä ilmoja kun nämä säät on taas heitelleet vähän laidasta laitaan...tulisi edes sen verran viileää, ettei hevosen harjauksen jälkeen olisi jo aivan hikinen :D

Tänään Homerilla oli kengitys ja kyllä meidän kengittäjä sai taas Homerin kavioista tosi hyvän näköiset! Tosiaan en laittanut Homeria takaisin millekään lisärehulle (se oli ultra calming lisärehun lisäksi hoof & health lisärehulla, joka siis tukee kavioiden kasvua jne) ja odotinkin vähän kauhulla miten varsinkin tuo hoof & healthin pois jättäminen tulee vaikuttamaan Homerin kavioihin. Ja kyllähän ne takakaviot varsinkin menivät aika huonoksi. Joten luultavasti laitan Homerin takaisin tuolle hoof&health lisärehulle ja katsotaan auttaako se nyt sitten yhtään vai onko sillä taas takakaviot lohkeilemassa seuraavan kengityksen lähestyessä. Oon kyllä tosi tyytyväinen tuohon meidän kengittäjään, itse en päässyt edes tänään paikalle koulun takia ja hän sai hoidettua Homerin ilman mitään ongelmia :)

Tässä pari viikkoa ennen kengitystä, takakaviot tosiaan meni tuosta vielä vähän huonompaan suuntaan..

ja tässä tänään, kengityksen (tai vuolun) jälkeen.


Huomenna jos hyvin menee niin olisi tarkoitus taas vähän hypätä. En luultavasti (taaskaan) saa Johnia mukaan tallille kuvailemaan, mutta yritän ehkä tehdä jonkinlaisen virityksen aikaiseksi, että edes jotain dokumenttia saisin! Niin ja tosiaan ne estetolpat jotka löysin 150 dollarilla, oli jo ehtineet mennä. Eli nyt ei sitten auta kun alkaa itse nikkaroimaan!

tiistai 3. marraskuuta 2015

Marraskuu!

Heippa ja ihanaa marraskuun alkua!

Niin se vain aika menee nopeaa. Homer on ollut mulla nyt lähes kaksi kuukautta (huomenna neljäs päivä itseasiassa tulee 2 kk täyteen) enkä voisi olla tyytyväisempi. Alkukankeuksien jälkeen meillä on yhteistyö mielestäni lähtenyt ihan mukavasti käyntiin :) Eilen kävin tallilla iltapäivällä Johnin kanssa ja Homerilla kun taas oli viikonloppu vapaata, niin päätin juoksuttaa. Eipä sillä nyt oikeastaan mitään hölmöilyenergiaa ollut.

Tämän viikon ohjelma ei vielä ole ihan selvä, ajattelin että kirjoitan kalenteriin ylös mitä harjoituksia menen minäkin päivänä (mun valmentaja Shannonin ehdotus), mutta tietenkin niin että olosuhteiden mukaan on mahdollista muuttaa harjoituksia. Nyt on tavoitteena mennä ainakin kerran viikossa puomi/kavalettiharjoituksia, kaksi kertaa viikossa eteenalas oiiiiiikein pitkää ravia, ei siis pää viidentenä jalkana, mutta niin että Homer oikeasti ravaa. Oon suunnitellut, että pidän yhden lepopäivän viikossa joka tosin ei ole ollut pelkästään yksi nyt muutamana viikkona noiden sateiden takia. Ja arenakaan ei millään tahdo kuivua, kun vettä tulee niin paljon.. nytkin siitä oli melkein puolet veden vallassa!

Suunnittelin jotain tällaista:

Maanantai - lepo
Tiistai - ratsastus
Keskiviikko - ratsastus
Torstai - puomit/kavaletit/esteet
Perjantai - ratsastus
Lauantai - ratsastus/juoksutus tai mahdollinen kouluvalmennus
Sunnuntai - hack (=kevyt liikutus)

Kuten näkyy, toinen pääty on vielä ihan vettä ja velliä.
Ja tietysti päivinä joina ratsastan, tehtävät vaihtuvat. Mutta esimerkiksi keskiviikko ja lauantai (jos mulla ei ole siis valmennusta) voisivat olla päiviä, jolloin menen Shannonin antamaa tehtävää itsekseni. Yhtenä päivänä viikossa olisi myös tarkoitus pitää vähän kevyempi päivä, yleensä tykkään mennä pellolle ratsastamaan, mutta näiden sateiden takia siellä on todella märkää. Maanantait Homerilla on yleensä olleet vapaita, koska itse olen koulussa iltapäivään ja tuolle päivälle yleensä sattuu paljon asioita hoidettavaksi. Tämä suunnitelma tuskin tulee pitämään paikkaansa aivan sataprosenttisesti, riippuu tietysti myös Homerista millä tuulella se on.






Tänään menin siirtymiä, enimmäkseen ravi-laukka ja käynti-laukka. Jostain syystä oikeaan kierrokseen sujui paljon mallikkaammin, Homer nosti hienosti oikean laukan jopa pysähdyksestä. Se oli myös huomattavasti enemmän kuulolla! Eli ihan tosi kivasti meni :)
Nyt mun kuitenkin täytyy alkaa lukemaan huomiseen tenttiin, mutta mulla on niin paljon postausideoita että.. saa nähdä saanko ne kaikki missä ajassa kirjoitettua! Katsotaan :D




Halusin vielä jakaa videon jossa Homer maistaa porkkana cupcakea siis kuppikakkua..


Mukavaa alkanutta viikkoa lukijat! :)