Image Map

perjantai 11. syyskuuta 2015

Thoroughbred days vai jotakin muuta?

Moi taas!

Homer on nyt ollut mulla viikon ja tassa ollaan kayty aika selvasti kahdessa aaripaassa sen kanssa. Useimpina paivina kun olen kaynyt ratsastamassa, Homer on toiminut moitteettomasti ja mennyt todella hienosti. Homerin omistajan kehoituksesta olen juoksuttanut melkein joka kerta ennen selkaan menoa, paitsi keskiviikkona paatin hypata suoraa selkaan. Tiistaina Homerilla oli vapaapaiva, ja mielessa kavikin etta onkohan silla nyt holmoilyenergiaa, mutta ei! Tehtiin siirtyma ja temponvaihtelu tehtavaa, Homer oli huippu. Lahdin tallila hyvilla mielin ja suunnittelin jo seuraavan paivan (torstain) ohjelmaa. Ohjelmaksi valikoitui pohkeenvaisto- ja avotaivutusharjoitus. Paatin olla juoksuttamatta taas kerran, mutta otin varalta liinan mukaan kuten paivaa ennenkin "jos tarve tulee". Homer oli maasta kasin ihan tavallinen lupsakka itsensa, mutta voihan pyha jysays kun paasin selkaan! Arenalta jossa ratsastin nakee toiselta lyhyelta sivulta suoraa ulos tarhoihin. Siella oli juuri sillon hevonen ulkona kun lahdin ratsastamaan, ja Homer alkoi oikein kyttaamaalla kyttaamaan sita hevosta. Tama ei ollut ensimmainen kerta, kun ratsastaessa se toisen hevosen nahtyaan menee ihan levottomaksi eika keskity ollenkaan.

Ensimmainen kerta oli viime sunnuntaina, kun juoksutuksen jalkeen nousin selkaan ja joku toinen tuli juoksuttamaan omaa heppaansa arenalle. Homer meni rauhattomaksi eika malttanut kavella ollenkaan vaan kipitteli eteenpain. Tahan tosin saattoi vaikuttaa se, etta hevonen liinassa veti kivaa pukkilaukkaa... mutta kuitenkin heidan lahdettyaan Homeri ei siita rauhoittunut. Sama tapahtui eilen, torstaina. Nyt vain olin yksin arenalla, ja toinen hevonen oli tarhassa ulkopuolella. Silti Homer sahkoistyi niin paljon, etta tehtavan teko ei onnistunut. Ja pysahdyksesta lahes varoittamatta se loikkasi sivulle ja pukitti "hienosti" kolme kertaa. Pysyin kyydissa, ihme kylla! Taman jalkeen kipittely jatkui, mitkaan avut ei tuntuneet toimivan ollenkaan. Paatin ottaa Homerin liinan paahan ja juoksuttaa silta enimmat pelleilyt pois. Aloitin toisesta paasta arenaa ja hitaasti lahdin etenemaan kuitenkin kohti toista paatya, jota Homer kyttaili. Liinassa Homer oli jopa LAISKA. Laukassa tuli muutama pieni pukki jotka ei olleet mitaan verrattuna siihen, kun olin selassa. Mua alkoi jo arsyttaa tassa vaiheessa, pelleileeko Homer vain testatakseni minua, koska kyttaily loppui melkeen heti kun sain sen liinan paahan. Hetken juoksutuksen jalkeen sitten hyppasin takaisin selkaan, Homer oli ehka hieman rennompi, ei enaa kipittelya, toisessa paassa piti vahan kytata mutta ei onneksi enaa sivuloikkia. Paatin jaada kahdeksikolle paatyyn ja tehda muutamia vaistoja, jotka meni ihan tyydyttavasti. Ja kun ratsastus viimein meni ihan ookoosti omasta mielesta, paatin lopettaa siihen.

Homerin omistaja oli varoitellut, etta Homer tulee "kilpailuhenkiseksi" kun toisia hevosia on ymparilla, ja etta Homerilla on omat "thoroughbred days", tarkoittaen sita etta taykkarit on muutenkin luonteeltaan tempperamenttisia ja joskus jopa kuumia. Taytyy kuitenkin sanoa, etten ihan tallaista osannut odottaa. Otan kuitenkin taman haasteena ja nyt olisikin tarkoitus keksia, miten Homeria saisi "siedatettya" toisiin hevosiin, vai onko se edes mahdollista. Kuitenkin Homer on muuten todella kiltti, hoidettaessa kaytavalla toinen hevonen voi menna ohitse tai olla vieressa ihan normaalisti, ja Homeri ei edes korvaansa lotkauta. Tama kyttaily ongelma nayttaisi tulevan esiin ainoastaan ratsastaessa.

Tanaan olisi tarkoituksena kokeilla tuota avotaivutusharjoitusta, katsotaan paastaanko sita tekemaan. Kavereilta sain neuvoksi juoksuttaa ensin, jos toisia hevosia on arenalla/ulkona, saapahan ainakin enimmat virrat pois. Pitanee myos tallilla kysella ympariinsa jospa joku voisi auttaa minua Homerin "siedatyksessa" omalla hevosellaan. Tosin taytyy loytaa joku todella viilipytty heppa tahan alkuun, ei mitaan toista pukittelevaa taykkaria ;D


lauantai 5. syyskuuta 2015

Ensimmaiset paivat

Heippa vaan!

Toissa paivana Homer saapui uuteen talliin. En viistinyt heti lahtea ratsastamaan, sen sijaan annoin Homerille aikaa tutustua uuteen paikkaan ja karsinanaapureihin. Matka kotitallilta uudelle tallille sujui mutkattomasti, kuten myos Homerin lastaus vinkkaan vaikka Homerin omistaja siita hieman etukateen varoitteli. Mutta Homer kaveli vinkkaan tosi hienosti, ei mennyt kahta minuttia kauempaa lastauksessa.

Eilen sitten lahdettiin Johnin kanssa tallille iltapaivalla. Homerin omistajan suosituksesta paatin juoksuttaa Homeria ensin, koska silla tosiaan ei ole paljon mitaan tehty noin kolmeen tai jopa neljaan viikkoon. Aluksi Homer testaili, etta tarviiko minua kuunnella mm. yrittamalla kaantya juoksuttaessa toiseen suuntaan tai pysahtymalla. Olin tiukkana enka antanut sen holmoilla, ja sittenhan se yhteistyo alkoikin jo sujumaan ihan mukavasti! :) Homer vastasi hienosti aanikomentoihin "walk, trot, canter" ja vaikka odotinkin kamalaa pukkilaukkashowta niin yllatyksekseni vain yhdet pukit tuli ja siina se. Asiaan tosin saattoi vaikuttaa lampotila, eilen mittari naytti reilua +29 astetta oli siis todella kuuma!
Hetken juoksutuksen jalkeen paatin hypata selkaan. Homer vaikutti aluksi aika jaykalta joten tein paljon ympyroita seka kiemurauria jotta saisin sen hieman edes notkistumaan. Kylla se sitten loppua kohden alkoi menna jo paljon paremmin, mutta hommaa on luvassa sen voin sanoa!





Joku odottaa porkkanaa lenkin & pesun jalkeen.. :)

Tanaan sitten lahdin aamusta yksin tallille ajelemaan, koska John on koko paivan toissa. Olen myos huomannut, etta aamusta/aamupaivasta tallilla on hiljaisempaa, joka helpottaa tietylla tavalla sitten Homerin kanssa tyoskentelya (ei tarvitse arenalla varoa muita), varsinkin nyt alkuaikoina kun me viela ollaan tutustumassa toisiimme. Pakko kehua, etta Homer on tosi jarkeva hevonen, eika tahan mennessa ole mitaan pelleilyja tapahtunut! Tallityontekija puhalsi kaytavia lehtipuhaltimella (josta lahtee ihan kamala aani...) eika Homer hatkahtanytkaan. Tosi natisti osaa seisoa pesupaikalla ja muutenkin.
Juoksutin Homeria taas tanaan, tosin ehka vain noin 10 minuuttia, koska ei vaikuttanut silta etta se olisi tarvinnut mitaan preppausta.. Sama ohjelma jatkui tanaan, eli kiemurauria ja ympyroita, ei sen ihmeempia. Homer oli selvasti paljon notkeampi kuin eilen. En halua liian rankasti aloittaa liikutusta sen takia, kun tassa on paljon stressitekijoita; uusi talli, uusi heina & rehu, liikunnan aloitus/lisays. Homer on nimittain ahkyillyt aikaisemmin kaksi kertaa, juurikin semmoisina aikoina, kun jotain muutosta on tapahtunut. Viimeksi kevaalla, kun se saapui takaisin kotiin myyntitallilta jossa sita ei oltu ruokittu taikka liikutettu oikein/kunnolla. Eli taytyy ottaa rauhassa, mika minua ei haittaa tietenkaan kun eihan tassa mikaan hoppu mihinkaan ole! Joka tapauksessa huomenna sitten taas jatketaan rauhallisesti ja katsotaan mita keksitaan :)