Image Map

maanantai 31. elokuuta 2015

Jännittävää!

Heippa vaan!

Tassa on sitten minun viime postauksen jalkeen tapahtunut vauhdilla vaikka ja mita! Edellisessa postauksessa mainitsemani kolmas talli ei ollut mieleeni, joten eipa siita sitten enempaa, koska meille on jo talli JA hevonen loytynyt!

Hevosesta mainitsinkin hieman jo aikaisemmin, mutta nyt kun kaikki on varmaa (ts. paperit tehty ja allekirjoitettu) niin uskallan paljastaa hieman enemman :)
Torstaina talliin saapuu siis 10 vuotias taysveriruuna Desert Home, tuttavallisemmin "Homer". Alunperin bongasin Homerin eraalta hevosmyyntisivustolta, muistaakseni noin kuukausi sitten. Otin heti yhteytta omistajaan, vaikka Homerin pyyntihinta oli yli meidan budjetin. Ilmoituksessa oli kuitenkin maininta, etta myos vuokrausmahdollisuus on. Sovittiin siis paiva jolloin paasin katsomaan ja kokeilemaan Homeria, ja tykastyin heti, niinkuin taisin aiemmassa postauksessa jo sanoakin. Vihdoin sitten sunnuntaina saatiin Homerin omistajan kanssa sopimus tehtya ja allekirjoitettua!

Talliksi valikoitui siis se ensimmainen talli jota noin kolme viikkoa sitten kaytiin katsomassa. Porukka siella vaikuttaa tosi mukavalta ja tallin omistaja tulee hakemaan Homerin uuteen talliin, kun meilla ei viela itsella traileria (tai sellaista autoa jolla voisi vinkkaa vetaa) ole. Tama siis on suunnitelmissa torstai-illalle, taytyy sanoa etta olen super innoissani!!! Hieman myos jannittaa, miten meilla Homerin kanssa alkaa yhteistyo sujumaan. Sopimus tehtiin nyt muutamaksi kuukaudeksi, joka toimii "koeaikana" ja jos taman jalkeen haluan jatkaa Homerin vuokrausta, niin sopimusta jatketaan. Homerilla ei ole tehty muutamiin viikkoihin paljoa, koska tallilla jossa Homer nyt majailee, ei ole oikein sopivaa kenttaa tms. missa ratsastaa. Saapa siis nahda, miten ensimmaiset paivat tulee sujumaan, ja etta onko herralla paljonkin virtaa :D Ja vahan pidemman ajan tavoitteena on saada Homerille lisaa massaa ja treenata ihan silealla nain aluksi, jonka jalkeen siirrymme esteisiin jos kaikki menee suunnitelmien mukaan.



Meet Homer! Uusia kuvia tulossa pian... :)

Talle tallille Homer sitten tulee.

Itsellanihan ei ole YHTAAN mitaan heppatavaraa taalla USAssa, paitsi tietysti omat ratsastuskamppeet. Olenkin nettia selaillut hurjana eilisesta lahtien ja tanaan lahti tilaukseen harjasetti (siita kuvaa myohemmin) ja nahkaohjat. Homerin omistaja oli mukava ja antoi lainaan suitset, kuolaimet, satulan, pintelit, putsit ja juoksutusliinan siihen asti, kunnes saan hommattua omat. Naita saan pitaa joulukuuhun asti tai palauttaa aiemmin jos haluan.
Satula on ainakin ensimmaisena ostoslistalla, talla hetkella olen katsellut Wintecin koulusatuloita. Ihmettelin aiemmin, miksi monet houstonilaiset heppaihmiset  nayttavat pitavan Winteceista (tai muista synteettisista satuloista) enemman kuin nahkasatuloista. Tahan on aika simppeli selitys: nahkavarusteisiin tulee taalla hometta muutamassa paivassa, koska ilmasto on niin kostea. Ei siis ihme, etta monet tykkaa synteettisista satuloista! Itse en ole hirvea Wintec-fani, ainakaan viela, mutta loysin kohtuuhintaisen koulusatulan jossa tulee kaikki mahdollinen mukana, enka nain alkuun viitsikaan mitaan super kallista satulaa ostaakaan. Lassilla ei koskaan ollut koulupenkkia, vaan meilla oli huippu Stubbenin estesatula. Kova istua (kunnes siihen tottui), mutta niin hyva satula...ei voi muuta sanoa!!

Perjantaiksi nakitin jo Johnin tallille mukaan kuvaamaan Homeria (ja minua) joten jos sielta jokin onnistunut kuva loytyy, niin ne paatyvat sitten tanne blogiin! Siihen asti hei hei :)


maanantai 24. elokuuta 2015

Hevosta metsästämässä


Vihdoinkin kerkesin aloittaa blogin kirjoittamisen! Koitan nyt päivittää hevoskuulumiset tähän mennessä omalta osaltani. Elikkäs hevosta ollaan "metsästetty" välillä enemmän ja välillä vähemmän. Kesätöitäkin on jäljellä enään viimeinen viikko ennen kuin pitää palata takaisin kouluun. Tähän mennessä kylmät ja sateiset kesäpäivät ovat kuluneet lähinnä töissä, mutta iltaisin on ollut aikaa selata myynti-ilmoituksia ja kasvattaa hevoskuumetta. Olenkin varmaan lukenut satoja myynti-ilmoituksia..
Ihan ensimmäinen hevonen, jota käytiin katsomassa oli kaverini tamma. Pieni kokoinen, mutta todella kevyt ja mukava ratsastaa. Sen olisin pakannut heti mukaan, mutta harmillisesti totesimme sen olevan jostakin kipeä. Ei siis auttanut kuin jatkaa hevosen etsimistä.

Heinäkuun alussa käytiin yhdellä kasvattajalla katsomassa useampaa nuorta tammaa. Yksi niistä oli vielä liian nuori ja toinen vasta totutettu ratsastajaan. Kolmas oli nelivuotias kuvankaunis ja kuumahko tamma, mutta todettiin sen olevan liian pieni meille. Näistä kuitenkin eniten kiinnosti nuori tamma, jonka selässä oli vasta käyty istumassa. Oli kuitenkin mukava päästä tutustumaan hienoihin hevosiin ja talliin, vaikka meille ei hevosta löytynytkään.
Heinäkuussa tehtiin myös toinen reissu, tällä kertaa Etelä-Suomeen. Perjantaina päivällä lähdettiin ajamaan ja sunnuntaina iltapäivällä tultiin takaisin. Monenlaisia talleja ja hevosia tuli nähtyä viikonlopun aikana. Etelässä kokeilin lopulta neljää hevosta eri talleilla ja muutama hevonen jäi kokeilematta niiden kunnosta johtuen. Tein jopa hienon voltin hevosen selästä.. :D Näistä neljästä kokeilemastani yksi jäi mieleen, mutta siitäkään ei lopulta rtg-löydösten takia olisi syntynyt kauppoja. Oli rankka viikonloppu hevosta etsien, mutta oli ainakin hauska reissu vanhempien kanssa. Iskäkin oli mukana, ainakin suunnilleen vapaaehtoisesti ja oli suureksi avuksi videoimalla kun minä ja äiti kokeiltiin hevosia. :)
Tässä hevosta etsiessä onkin saanut todeta, ettei olekaan mikään helppo homma. Oon lähettänyt melko monta sähköpostia ja laittanut viestiä vähän sinne ja tänne 3-8 vuotiaista kiinnostavista hevosista. Jospa jostain löytyy kasvattaja, välittäjä tai yksityinen myyjä jolla olisi meille sopiva hevonen. Ehkä tässä etsiessä on tullut liian kriittiseksi.. Mutta kyllä se vielä jostakin löytyy! Olis vaan niin kiva päästä treenaamaan.

Hevosta ollaan katseltu myös Suomen ulkopuolelta. Yksi mahdollisuus on siis ostaa hevonen ulkomailta ja tuoda se Suomeen. Esimerkiksi Virossa hevosten hinta/laatusuhde näyttäisi olevan paljon parempi kuin Suomessa ja muutenkin hintataso alhaisempi. Tosin eihän hevosen tuominen Suomeen ole ilmaista sekään, Suomi kun on kaukana kaikesta. Myös Latviassa ja Liettuassa tuntuu olevan paljon hevosia myytävänä. Tuttujen kautta olen seurannut myyntihevosia muun muassa Belgiasta, siellä hintataso taas vaikuttaa olevan samaa tasoa kuin Suomessa. Myös Ruotsin hintataso vaikuttaa olevan lähellä Suomen hintatasoa. Tai sitten vain olen etsinyt vääristä paikoista. Kaverit ovat myös olleet apuna hevosen etsinnässä ja olenkin saanut vinkkiä hevosen ostomahdollisuuksista esimerkiksi Pohjois-Suomessa.

Etsinnän ohella olen käynyt viikoittain kesän ajan ratsastamassa ihan ratsastuskoulun tunneilla Kokkolassa. Se onkin ollut mukavaa vaihtelua, mutta kyllä oma on aina oma. Oulussa taas olen kasvattanut hevoskuumetta ratsastamalla tuttujen hevosia. Oulussa vietetyt viikonloput ovat menneet aika lailla hevostelun merkeissä, maastoillen ja kentällä pyörien ja hevosia hoidellen. Kun Anu oli käymässä Suomessa päästiin käymään myös yhdessä maastossa! Kiitoksia vain kavereille hevosten lainasta. :)


tiistai 11. elokuuta 2015

Tervetuloa!

Ensimmainen postaus, vihdoinkin. Onhan tassa tata blogia varkattykin jo reilun kuukauden verran, ellei ylikin. Heti ensimmaisena haluan pahoitella muutaman suomalaisen kirjaimen puuttumista, koska kaytossani on talla hetkella kone, jossa on vain jenkkinappaimisto. Pian elvytan Suomesta ostetun lapparin ja jatkossa kirjoittelu varmaankin tapahtuu silla!

Olin tuossa Suomessa lomalla noin puolitoista kuukautta ja hieman yli viikko sitten palasin takaisin Houstonin kuumuuteen. Kuten blogin esittelysta kay ilmi, mulla seka Kristalla on molemmilla hevosen hankinta(tai etsinta) meneillaan. Suomessa paasin ratsastelemaan muutaman kerran todella ihanalla suokkitammalla, Susetella, joka oli aivan huippua. Ja kun en ole itse tosiaan reiluun viiteen vuoteen ratsastanut, siis Lassin myynnin jalkeen, niin tietysti on taidotkin vahan ruostuneet.
Houstoniin palattuani laitoin heti tuulemaan, suunnitelmissa oli ajaa Oklahomaan (n. 7 tunnin paasta Houstonista) katsomaan hevosia, mutta paatin etta kayn katsomassa muutaman hepan taalla lahempana ennenkuin paatetaan lahtea kauemmaksi.

Olin selaillut loputtomiin Facebookin Horses for Sale palstoja, samoin nettisivua equinenow.com alkukesasta asti lahes paivittain. Ennen Suomeen tuloa kavin katsomassa taykkariruunaa Waco nimisen kaupungin lahettyvilla (n. 3h Houstonista) ja vaikka luonteen puolesta hevonen oli kiva, niin muuten ei oikein ollut ihan sita, mita etsin. Muutamia paivia sitten tormasin ilmoitukseen, jonka olin nahnyt joskus aiemmin kevaalla. Myynnissa oli 10 vuotias taykkariruuna "Homer: (jep, niin kuin Homer Simpson!), entinen laukkahevonen. Hevonen oli yli meidan sovitun budjetin, mutta ajattelin etta soitan omistajalle ja kysyn mahdollisesta leasing vaihtoehdosta. Yllatyksekseni omistaja oli OK taman kanssa, ja sovittiin tapaaminen. Ruuna oli tosi kiva, ja omistajan puolesta saisin sen siis vuokralle. Viela ei ole mitaan virallisia papereita kirjoitettu, joten ei pitaisi nuolaista ennen kuin tipahtaa.. vaikka oon jo ihan super innoissani tasta. Ollaan oltu omistajan kanssa yhteydessa paivittain siita asti kun kavin Homeria kokeilemassa. Suunnitelmissa on nyt perjantaina kayda viela ainakin yhta tallia katsomassa, sitten ilmoittaa Homerin omistajalle mista tallista pidan eniten, koska han haluaa kayda katsastamassa paikan myos itse.

Ensimmainen talli jossa kaytiin oli todella kiva vaikkei se mikaan upouusi ollutkaan, ihmiset vaikutti mukavilta ja talli oli siisti. Sielta saa myos oman kaapin satulahuoneesta, johon saa lukon joka on plussaa. Vuokrakaan ei ollut paata huimaava, mutta ainoa miinus joka tallissa on, on se etta sielta ei loydy paljoa estekalustoa. Joka on tosin ihan okei nain aluksi, koska ensin taytyy olla silealla tyoskentely paremmin hanskassa ennen kuin alkaa hyppaamaan.

Talli ulkoa.
Tallin pihapiiria, ihanan vihreaa!

Tallista paasi suoraa katetulle kentalle, jossa tuolla hetkella oli pari heppaa jaloittelemassa.

Sisalta. Muistaakseni tallissa on 24 karsinaa ja pari pesupaikkaa.


Toinen talli jota kaytiin tuossa viime perjantaina katsomassa, oli paljon isompi (yli 50 hevosta), heilla oli hiukan paremmat puitteet mm. enemman estekalustoa. Tosin tallin omistaja sanoi, etta kukaan heilla ei hyppaa ja han ei paasta paljon ketaan hyppaamaan joten siksi estekalusto ei ole kaytossa... muutenkin talli oli sekavampi ja paljon paljon rauhattomampi. Alla muutama kuva paikasta.

Tallin lattia oli tuollaista hiekkaa (?) Ei siis betonia tms.




Tarhojen takana nakyy hieman katettua kenttaa, ja muutama estetolppa. Jotka ei siis ole kaytossa.

Paikassa oli kaksi tallirakennusta, isompi (josta kuva ylla) ja tama pienempi. Isomassa ei ollut mahdollisuutta laittaa hevosta esim. kaytavalle kiinni, vaan hevoset pitaa aina tuoda tahan pienempaan talliin kuntoon laitettavaksi. Myoskaan en nahnyt "oikeaa" pesupaikkaa missaan, ja vahan ja epaselvaksi missa hevosten kengitys tapahtuu jne.

Ja kun Texasissa ollaan, niin jokaisen vuokralaisen kuuluu ostaa oma tuuletin, joka sitten asennetaan karsinaan! Kuulemma yksi tuuletin kestaa ehka hyvalla tuurilla koko kesan, joskus menee 2-3 tuuletinta per karsina yhtena kesana!

Mutta tana perjantaina on suunnitelmissa lahtea katsomaan viela yhta tallia, raportoin sitten myohemmin etta milta siella naytti.

Nyt taytyy lopettaa ennen kuin tasta tulee kilometrin mittainen postaus! Lukijat, jattakaahan kommenttia ja viela kerran tervetuloa lukemaan meidan heppajuttuja! :)