Olin tuossa Suomessa lomalla noin puolitoista kuukautta ja hieman yli viikko sitten palasin takaisin Houstonin kuumuuteen. Kuten blogin esittelysta kay ilmi, mulla seka Kristalla on molemmilla hevosen hankinta(tai etsinta) meneillaan. Suomessa paasin ratsastelemaan muutaman kerran todella ihanalla suokkitammalla, Susetella, joka oli aivan huippua. Ja kun en ole itse tosiaan reiluun viiteen vuoteen ratsastanut, siis Lassin myynnin jalkeen, niin tietysti on taidotkin vahan ruostuneet.
Houstoniin palattuani laitoin heti tuulemaan, suunnitelmissa oli ajaa Oklahomaan (n. 7 tunnin paasta Houstonista) katsomaan hevosia, mutta paatin etta kayn katsomassa muutaman hepan taalla lahempana ennenkuin paatetaan lahtea kauemmaksi.
Olin selaillut loputtomiin Facebookin Horses for Sale palstoja, samoin nettisivua equinenow.com alkukesasta asti lahes paivittain. Ennen Suomeen tuloa kavin katsomassa taykkariruunaa Waco nimisen kaupungin lahettyvilla (n. 3h Houstonista) ja vaikka luonteen puolesta hevonen oli kiva, niin muuten ei oikein ollut ihan sita, mita etsin. Muutamia paivia sitten tormasin ilmoitukseen, jonka olin nahnyt joskus aiemmin kevaalla. Myynnissa oli 10 vuotias taykkariruuna "Homer: (jep, niin kuin Homer Simpson!), entinen laukkahevonen. Hevonen oli yli meidan sovitun budjetin, mutta ajattelin etta soitan omistajalle ja kysyn mahdollisesta leasing vaihtoehdosta. Yllatyksekseni omistaja oli OK taman kanssa, ja sovittiin tapaaminen. Ruuna oli tosi kiva, ja omistajan puolesta saisin sen siis vuokralle. Viela ei ole mitaan virallisia papereita kirjoitettu, joten ei pitaisi nuolaista ennen kuin tipahtaa.. vaikka oon jo ihan super innoissani tasta. Ollaan oltu omistajan kanssa yhteydessa paivittain siita asti kun kavin Homeria kokeilemassa. Suunnitelmissa on nyt perjantaina kayda viela ainakin yhta tallia katsomassa, sitten ilmoittaa Homerin omistajalle mista tallista pidan eniten, koska han haluaa kayda katsastamassa paikan myos itse.
Ensimmainen talli jossa kaytiin oli todella kiva vaikkei se mikaan upouusi ollutkaan, ihmiset vaikutti mukavilta ja talli oli siisti. Sielta saa myos oman kaapin satulahuoneesta, johon saa lukon joka on plussaa. Vuokrakaan ei ollut paata huimaava, mutta ainoa miinus joka tallissa on, on se etta sielta ei loydy paljoa estekalustoa. Joka on tosin ihan okei nain aluksi, koska ensin taytyy olla silealla tyoskentely paremmin hanskassa ennen kuin alkaa hyppaamaan.
Talli ulkoa. |
Tallin pihapiiria, ihanan vihreaa! |
Tallista paasi suoraa katetulle kentalle, jossa tuolla hetkella oli pari heppaa jaloittelemassa. |
Sisalta. Muistaakseni tallissa on 24 karsinaa ja pari pesupaikkaa. |
Tallin lattia oli tuollaista hiekkaa (?) Ei siis betonia tms. |
Tarhojen takana nakyy hieman katettua kenttaa, ja muutama estetolppa. Jotka ei siis ole kaytossa. |
Mutta tana perjantaina on suunnitelmissa lahtea katsomaan viela yhta tallia, raportoin sitten myohemmin etta milta siella naytti.
Nyt taytyy lopettaa ennen kuin tasta tulee kilometrin mittainen postaus! Lukijat, jattakaahan kommenttia ja viela kerran tervetuloa lukemaan meidan heppajuttuja! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti